Sisältöön »
 

Ohjelmisto

 

The Royal Ballet: Anastasia

Kesto 2 h 45 min |

Kenneth MacMillanin kokoillan baletti on mukaansatempaava tutkimusmatka identiteettiin Venäjän vallankumouksen kuohuissa.

Identiteetti kriisissä; maa vallankumouksen pyörteissä. Anastasia on baletti yhdestä 1900-luvun suurista historiallisista mysteereistä, joka on vasta äskettäin saanut ratkaisunsa. Tsaariperhe teloitettiin Venäjän vallankumouksen keskellä, mutta nuori nainen ilmaantui myöhemmin väittäen olevansa teloituksesta selvinnyt suuriruhtinatar Anastasia. “Anna Andersonina” tunnettu nainen ei kyennyt muistamaan menneisyyttään ja häntä pidettiin huijarina. Monet halusivat unohtaa tsaariperheen murhan ja vallankumouksen, mutta monet uskoivat tai toivoivat, että suuriruhtinatar olisi säilynyt hengissä, muistona vanhasta maailmasta.

Anastasia on yksi Kenneth MacMillanin ensimmäisistä koreografioista hänen tultuaan Royal Ballet'n johtoon vuonna 1970. Se on dramaattinen ja unohtumaton tutkimusmatka Annan muistin ja identiteetin painajaiseen. Seuraamme perheen murhaan johtaneita tapahtumia ja Annan hämmentäviä unia – tai muistikuvia – Tshaikovskin ja Martinůn musiikin soidessa.

Baletti on vahva, psykologinen haaste pääroolin tanssivalle ballerinalle. Tämä on harvinainen tilaisuus nähdä tärkeän koreografin uran huippukohtiin kuuluva baletti.

Kapellimestari ja solistit ilmoitetaan myöhemmin


 
 
x
 
Ostoskori
Tuotteita ostoskorissa: 0  /  Siirry ostoskoriin »  /  Peruuta tilaus