Sisältöön »
 

Ohjelmisto

 

Sodan murtamat

Sodan murtamat

Kesto 1 h 22 min |
dokumentti, sota

23.09.2016

Levittäjä: Pirkanmaan Elokuvakeskus

Timo Korhonen


Ohjaaja Timo Korhonen paikalla 9.10.

Trailer

Voisiko isille jo antaa anteeksi?


Sodan murtamat -elokuvan alku vie suoraan siihen kaaoksen, jossa nuoret miehet järkkyivät. Tarinan ytimessä ovat kuitenkin sodassa järkkyneiden lapset. Heistä nuorin tiivistää, että isä lähti puolustamaan rauhaa, mutta toi kotiin sodan. Toinen kuvaa, miten ilman isän väkivaltaisuuden syiden selvittämistä seurauksena olisi ollut oma tuhoutuminen. Kolmas  on löytänyt tavan ymmärtää isäänsä rakentamalla kotiinsa Mannerheim-huoneen.


Elokuvan haastateltavat kertovat rohkeasti, millainen kodin todellisuus oli, kun isä palasi sodasta. Vuosia oli pelätty, että isä kuolisi tai haavoittuisi ja kun hän lopulta tuli kotiin, hän olikin sulkeutunut, tuntematon, väkivaltainen. Silti elokuvassa toistuu paitsi sana sankaruus, erityisesti sanat anteeksianto ja vihasta luopuminen.


Rintamalla hyökkäykseen lähtiessä oli järkevää valita viha ja jättää mielestä pois hyvä. Moni ei kyennyt palaamaan tuosta kokemuksesta arjen hyvään, vaan kantoi vihan kotiin. Sodan jälkeen osa miehistä suojasi perheitään vaikenemalla sodan kauhuista. Silti monet lapset kertovat kodin uhkaavasta ilmapiiristä. Pelättiin jotakin tapahtuvaksi, odotettiin kuin vihollisen hyökkäyksen alla.


Miehet järkkyivät erityisesti tykistökeskityksissä. Silti monille ei pahinta ollut väkivallan kohteena oleminen, vaan osallistuminen väkivallan toteuttamiseen. Tämä elokuva keskittyy nuorimmillaan 17-vuotiaiden rivisotilaiden ja heidän lastensa kokemukseen. Se avaa myös ideologiaa, joka kutsui nuoret miehet valloittamaan naapurimaata. Sodan murtamat kertoo myös, miten hävittyyn sotaan suhtautumiseen liittyi kummallisia käänteitä, esimerkiksi 19-vuotiaana sodassa jalkansa menettänyttä saatettiin sodan jälkeen ilkkua tämän invaliditeetista.


Elokuvassa on haastateltu kahdeksaa lasta. Elokuvan muina elementteinä ovat sotilaiden kirjeet rintamalta, psykiatriset potilaskertomukset ja puolustusvoimien rintamakuvaajien materiaalit. Ensi kertaa dokumenttielokuvassa käytetyt sotapsykiatristen sairaaloiden potilaskertomukset kertovat pelkistetysti siitä, miten kohtuuttomissa oloissa trauma syntyi ja miten kömpelösti psykiatria sen kohtasi. Armeijan rintamakuvaajien materiaali on ensi kertaa tätä elokuvaa varten skannattu suoraan  originaaleista. Arkistokuvan sävykkyys vie erityisellä tavalla sodan aikahistoriaan.


On oleellista, miten trauman kokemus jaetaan yhteisössä. Sotatrauma on Eurooppaan tulleiden pakolaisten vuoksi ajankohtaisempi kuin koskaan toisen maailmansodan jälkeen. Elokuvamme auttaa ymmärtämään myös heidän kokemustaan.


Jatkosodassa noin15700 miestä joutui sotapsykiatriseen hoitoon.  Sodan päätyttyä sotapsykiatriset sairaalat suljettiin ja traumatisoituneet miehet jätettiin perheidensä kontolle. Sodan murtamat antaa äänen lapsille, jotka tunsivat tuon päätöksen seuraukset. Se antaa myös katsojille luvan tunnistaa ja tunnustaa, että oma isä tai isoisä ei ollutkaan ainoa joka meni rikki. Se antaa luvan antaa anteeksi.


 
 
x
 
Ostoskori
Tuotteita ostoskorissa: 0  /  Siirry ostoskoriin »  /  Peruuta tilaus