Sisältöön »
 

Ohjelmisto

 

The Big Parade

The Big Parade


draama, sota

Ensimmäinen merkittävä ja realistinen amerikkalainen sotaelokuva valmistui vastikään Broadwaylla suosituiksi nousseiden sota-aiheisten näytelmien vanavedessä. Tuotannonjohtajana toiminut Irving Thalberg antoi ohjaaja King Vidorille huomattavan budjetin sekä studion täyden tuen ja värväsi sotilasasiantuntijoiksi joukon rintamalla palvelleita dokumentaristeja ja veteraaneja. Vidor puolestaan halusi riisua elokuvastaan kaiken patriotismin ja glamourin ja kertoa todenmukaisen tarinan sotilaasta, joka ei halunnut sotaan, mutta ei osannut oikein vastustaakaan sitä riittävästi kamppaillakseen koneistoa vastaan. Lopputulos vaikutti pysyvästi koko lajityypin kehitykseen. Elokuva oli valtava menestys ympäri maailmaa ja elokuvan lasketaan tuottaneen siihen sijoitetut rahat pelkällä ensimmäisellä esityskierroksellaan kymmenkertaisesti takaisin. Sille myönnettiin Photoplayn Medal of Honor -palkinto, joka oli Oscareita edeltävän ajan korkein mahdollinen amerikkalaiselle elokuvalle myönnetty huomionosoitus ja Suuren paraatin menestys jatkui myös äänielokuvan aikakaudella.


 
 
x
 
Ostoskori
Tuotteita ostoskorissa: 0  /  Siirry ostoskoriin »  /  Peruuta tilaus